perjantai 23. marraskuuta 2012

Halpoja ja notkeita muotteja


Askartelumassailijoiden Facebook- ryhmässä linkitettiin Youtube videoon, jossa tehdään halpoja muotteja silikonista ja leivinjauheesta. Koska video vaikutti niin mielenkiintoiselta niin olihan sitä pakko testata. Leivinjauhe on meillä koostumukseltaan erilaista joten vaihdoin jauhon perunajauhoksi. Oletan, että myös maissijauho toimisi koostumuksensa puolesta. Silikonina käytin Cascon valkoista sanitettisilikonia. Aikaisemmasta tiedän, että silikonitiiviste yksistään ei toimi muoteissa, vaan sen koostumus jää usein kosteaksi.

Laitoin perunajauhoa muovikippoon ja puristin päälle reippaan annoksen silikonia. Sekoittelin jauhoa mukaan ensin jäätelötikuilla. Sen jälkeen laitoin vinyylihanskat käteen ja vaivasin jauhoa mukaan käsin. Koska taikina oli melko löysää, vaivasin ensimmäisellä kerralla mukaan jauhoa kohtuullisen paljon. Tasoitin taikinan noin 5 mm paksuksi levyksi ja otin muutamasta massakappaleesta, napista ja simpukasta muotit käyttämättä muotinnettavissa kappaleissa mitään muotinirroitusainetta. Muottiaine kovettui seuraavaan päivään mennessä mutta etenkin röpelöisen massakappaleen irti saaminen muotista oli hieman työlästä. Muotti ei ollut lainkaan niin joustava kuin videolla.

Seuraavaan satsiin työstin perunajauhoa mukaan vain sen verran, että muottimassa lakkasi tarttumasta hanskoihin ja lisäksi tasoitin levyn ohueksi ja tasaiseksi runsaan jauhomäärän kera. Tein massalevyistä tekstuurilevyjä leikkaamalla massan reunasta erilaisia palasia ja latomalla niitä massan päälle. Painoin tekstuurilevykappaleet massaan ja jätin ne siihen kuivumaan seuraavaan päivään.

Toisella kertaa massa irtosi paremmin muotista, ehkä johtuen muottimateriaalin päällä olevasta perunajauhosta tai siitä, että muotti oli löysempää.

Iroitettuani tekstuurit muotista leikkasin saksilla tekstuurimuotit siistimmiksi neliöiksi, jotta niitä olisi kivempi käyttää.


Jos vertaan tätä muottiainesta kaksikomponenttseen muottisilikoniin sekä askartelumassasta itsestään tehtyihin muotteihin, on tämän kuviotarkkuus hieman askartelumassaa parempi, mutta selvästi kaksikomponenttisilikona heikompi.
Valmis muotti on valkoinen (valkoista silikonia sekä valkoista perunajauhoa) ja värjääntyi helposti kun käytin punaista massaa siinä. Ainakin nyt tuoreena muotti on kuitenkin melko joustava. Epäilen kuitenkin, että nämä eivät säily näin joustavina ikuisesti koska kokemukseni mukaan saniteettisilikoni kovettuu ja haurastuu ajan vaikutuksesta.

Kokeilin myös tehdä ensimmäisellä kerralla silikoni- perunajauhoseoksesta noin 3 cm halkaisijaltaan olevan pallon. Sen keskiosa ei kovettunut kunnolla joten todennäköisesti tämä massa tarvitsee happea kovettuakseen. 

Senverran edullista ja hyvää tämä kuitenkin on, että voin suositella erityisesti sellaisiin töihin, joissa ei tarvita valtavaa tarkkuutta. Koska muottimassa ottaa jonkinverran väriä massoista se ei myöskään ihan varauksetta sovellu vaaleiden kappaleiden muotintamiseen. Mallikuvassa ylhäällä on silikoni-perunajauhosta tehty muotti, oikealla alhalla alkuperäinen tekstuurilevy (punaruskeaa massaa, aaltoterällä levystä leikatuista kappaleita massan päälle latomalla tehty) sekä vasemmalla muotista otettu riipus jonka pintakuvioinnin korostamiseen on käytetty Perfect Pearls jauhetta.  

--
Pörrö Ihan kiva kauppa
Pin It

1 kommentti:

  1. Tässä on samaa kokeiltu vauvantalkilla ja onnistui hienosti!

    http://bomsbakery.blogspot.fi/2012/11/tee-itse-muottimassa-ja-muotti.html

    VastaaPoista